Minä olen lasikansi meren pinnalla, muovipussi sorsan päässä. Ahdistus kasvaa, hitaasti.
Mutta siitä on olemassa ulostie. Hiljentyminen ja mielihaluista luopuminen. Eikö kuulostakin juhlalliselta? Mielihaluista luopuminen. Jotkut väittävät, että Jumalan rakkaus riittää. Siinä kaikki mitä tarvitset. Minä haluan uskoa siihen, se on niin lohdullista. Mutta silti minulla seisoo yhä useammin kaupungilla kulkiessani, ja toivon ihmisten osoittavan minulle spontaanisti suosiotaan häikäisevän erinomaisuuteni vuoksi.

Mutta tämähän on vain illuusio. Suosio, menestys, vauraus, himo... Katsokaa pieniä lapsia, he elävät hetkeä kerrallaan. Heillä ei ole mahahaavaa eikä huolestuneita ryppyjä otsalla. He eivät tarvitse naapurien kuviteltua hyväksyntää ollakseen tyytyväisiä. He ajattelevat, että kaikki on todennäköisesti mahdollista. Kai he ovat lähempänä Jumalaa kuin me, koska ovat vasta Hänen luotaan tähän maailmaan tulleet.

Mekin olemme olleet joskus heidän kaltaisiaan.