Tänään minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa, vaan pelkkä kirjoittamisen tarve. Verratkaa tätä vaikka ihmisiin, jotka hiljaisen hetken uhatessa alkavat kiireesti ajatella ääneen. Hiljaisuus on pelottavaa, sillä voi olla jotain sanottavaa.

Olen tutkinut kammiossani hengellisiä tekstejä viime aikoina, puntaroinut niitä ja yrittänyt soveltaa niiden ajatuksia elämääni. Olen yrittänyt päästä egoni tarpeesta pitää itseäni muita ihmisiä parempana, koska etsin valaistumista. Yritän olla vähemmän tuomitsevampi. Se on vaikeaa, sillä joku peräreikä heiluu parasta aikaa katuporan kanssa ikkunani alla. Yritän lähettää hänelle rakkautta. Rakkautta ja ammatinvaihtoajatuksia.

Olisi miellyttävää elää täydellisessä sisäisessä rauhassa. Ongelmien illuusiot katoaisivat ja näkisin ympärilläni pelkkää jumalallista rakkautta. Metsän kauneimmat eläimet olisivat kokoontuneet aamuisin vuoteeni ympärille, eikä painostavia varjoja enää muodostuisi. Jalanjäljistäni versoaisi mandariinipuita. En haisisi enää hieltä.

Uskolla voi olla ihmeellinen voima. Kysykää vaikka Jumalalta.